Okei, eli tämä on jatkon kannalta aika tärkeä ilmoitus. Kuten varmaan ainakin jotkut teistä ovat lukeneet tuolta sivupalkista väliaika tietoja, niin inspiraationi on hieman kateissa, joten pyydänkin apua teiltä rakkaat lukijat.

1. Seuraavaa tarinaa olen miettinyt ja monia ehdotuksia jo saanutkin, mutta kysyn vielä näin erikseen. Millaista tarinaa itse haluaisitte lukea? Voisin itse asiassa kirjoittaa melkeinpä minkälaista tahansa. Aiheita tai ihan mitä tahansa ideoita voi antaa :) Jos haluatte romanttisen tarinan tai vaikka jotain jännittävää, niin sanokaa :) Ihan mitä tahansa.

2. Ajattelin tässä ennen seuraavaa pitempää tarinaa, kirjoitella taas musiikillisen tarinan tai muutaman sellaisen. Ideoita niihin riittää ja mielessäni pyöriikin pari biisiä joista voisin kehitellä tarinaa. Kysymys kuuluu: Minkä kielistä musiikkia? Ensimmäinen oli englannin kielistä, mutta haluatteko mukaan vaikka suomen kielisiä? Tai ihan minkä tahansa kielisiä. Tällä hetkellä mielessäni on pari englannin ja pari suomen kielistä, sekä muutama muun kielinen kappale. Mielipiteitä?

3. Itse asiassa tämä taitaa liittyä tuohon edelliseen kohtaan, mutta siitä olisi tullut niin pitkä että päätin katkaista sen :) Eli biisiehdotuksia? Mitä tahansta, mistä kuvittelette, että voisin jotain keksiä. (Keksin aika erilaisistakin biiseistä yleensä jotain, joten ihan rohkeasti vain ehdottelemaan). Jos kuuntelet juuri nyt jotain kivaa biisiä, niin ehdota sitä tai jos sinulla on joku lempikappale ja haluaisit nähdä mitä siitä keksisin, niin ehdota ihmeessä :) Kappaleessa ei välttämättä tarvitse olla edes sanoja. Jos tykkäät kuunnella vaikka pelkkää instrumentaali musiikkia, niin voin yrittää sellaisistakin kappaleista jotain keksiä :)

Ja nyt, jos joku jaksoi lukea kaiken ja keksi jopa jotain vastattavaa, niin sana on vapaa. Anteeksi taas pitkästä tekstistä, joka ei varmastikaan ollut mielenkiintoinen (en vain oikein osaa kirjoittaa lyhyesti ja varsinkin näin yöllä sitä tekstiä vaan syntyy). Toivon vastauksia ja toivon myös, että tämä auttaa inspiraation metsästyksessäni :) Kiitos kaikista ideoista jo etukäteen!