maanantai, 22. huhtikuu 2013

Anteeksi...

Kuten jo otsikkokin kertoo, olen pahoillani. Aivan liian kauan on vierähtänyt edellisestä luvusta.

Asiaan ovat vaikuttaneet monet asiat, enkä niitä tässä yksitellen viitsi luetella. Suurin ja ehkäpä tärkein syy viivästykselle on muu elämä, joka vie yllättävän paljon aikaa. Koulussa on näin keväällä kiire ja kavereitakin pitäisi ehtiä näkemään, joten aikaa ei vain riitä. Ja sen kerran kun olisi hetki aikaa kirjoittaa, ajatus tökkii niin pahasti, ettei tekstiä vain synny.

Tässä mietiskelin jatkoa ja päädyin siihen tulokseen, että tarinat jäävät nyt minun osaltani hetkeksi. En enää kevään aikana ehdi kirjoitella ja kesäksikin minulla on paljon suunnitelmia, joten olisi epäreilua antaa teidän odottaa jatkoa niin kauan.

Äärimmäisen ärsyyntynyt itselleni olen siitä, että en saanut uusinta tarinaani paljon alkua pidemmälle. Edes musiikin inspiroimana en ole saanut aikaan mitään julkaisukelpoista.

Anteeksi, että saitte odottaa näin kauan turhaan. Jatkoa ei siis enää tule, vaikka mieleni tekisikin mieli saattaa viimeisin tarina päätökseen. Aika ja inspiraatio ei vain riitä :(

Kiitos teille kaikille ihanille lukijoille ja kommentoijille, jotka jaksoitte kannustaa jatkamaan ja inspiroitte kirjoituksiani. Olen aivan hämmästynyt miten paljon suosiota tarinani ovat saaneet ja kiitos siitä kuuluuu kaikille teille. Te autoitte pitämään tämän blogin pystyssä näinkin pitkän ajan.

Hyvää kevään jatkoa teille kaikille!

~Yucca

sunnuntai, 3. maaliskuu 2013

Etusivu

Tervetuloa!

Päätin siis perustaa blogin, jonne olisi tarkoitus tulla enemmänkin tarinoita. Tarinoita ilmestyy vaihtelevalla tahdilla, riippuen siitä miten inspiraatiota/aikaa riittää. Tarinat ja niiden osat löytyvät tuolta sivupalkista, toivottavasti tarpeeksi selkeästi, joten sieltä vaan klikkailemaan.


Kommentteja saa/pitää tietysti jättää. Ne piristävät ja inspiroivat, joka merkitsee sitä, että jatkoa tulee nopemmin :)

Ps. Suosittelen lueskelemaan tuolta sivupalkista kaikenlaisia tiedotteita, joita päivittelen aina välillä. Siellä on paljon tietoa jatkosta ja sivulla tapahtuvista asioista, joten sinne siis :)

 

sunnuntai, 3. maaliskuu 2013

2. Piknik

Christian kiiruhti tuttua niittyä kohti. Hän, Adele ja Michael olivat viettäneet täällä aikaa ennenkin, joten ei ollut mikään yllätys, miksi Adele oli tänne tahtonut. Christian vilkaisi kelloaan ja arveli muiden jo olevan paikalla.

Niitylle pääsi kulkemalla pienen metsäntapaisen läpi, joten se oli mukavan suojaisa ja rauhallinen paikka viettää aikaa ystävien kanssa. Niityllä harvemmin kävi muita, vaikka se olikin oikein kaunis paikka. Christian puikkelehti puiden välistä vikkelästi ja erotti kauempana kaksi hahmoa. Adele ja Michael siis olivat jo ehtineet paikalle. Päästyään lähemmäs kaksikkoa hän heilautti kättään tervehdykseksi ja Adele vastasi siihen hymyillen.

Adele asetteli lautasia maahan levitetyn viltin päälle, kun Christian pääsi puhe-etäisyydelle. Michael etsi suuresta korista ilmeisesti jotakin tärkeää ja Christian päätti vain istahtaa Adelen viereen siniselle viltille.

”Sinähän tulit nopeasti”, Adele totesi hymyillen. Christian vain nyökkäsi ja Adele jatkoi tavaroiden asettelemista.

”Kuule Adele, taisin unohtaa haarukat”, Michael sanoi hetken päästä edelleen kaivellen koria, jos vaikka löytäisi ne haarukat.

”Voi ei. No, ei kai sille sitten mitään voi”, Adele huokaisi ja Michael loi tähän anteeksipyytävän katseen. Adele naurahti poikaystävänsä ilmeelle ja lähetti tälle suloisen lentosuukon. Christian katseli vieressä kateellisena ja yritti olla välittämättä ystäviensä hempeilystä.

”Joudumme sitten varmaan syömään käsin”, Christian sanoi hieman poissaolevana. Adele käänsi katseensa poikaan ja hymyili aurinkoisesti.

”Varmaankin niin. Mutta sehän tuo vain retkitunnelmaa”, Adele vastasi tuoden asian positiivisen puolen esiin. Christian aina ihmetteli, miten Adele jaksoi löytää kaikesta positiivisenkin puolen, mutta ehkä se johtui tytön muutenkin niin iloisesta luonteesta.

”Niinhän se tuo, mutta aion silti korvata tämän jotenkin ja taidankin tietää jo miten”, Michael sanoi ja pomppasi seisomaan. Adele katsoi häntä hieman ymmällään, mutta Michael vain virnisti salaperäisesti ja lähti metsän reunaa kohti.

”No sinne meni”, Adele totesi ja kääntyi katsomaan Christiania. Christian tunsi sydämensä jättävän pari lyöntiä väliin kohdatessaan Adelen suuret kirkkaat silmät, mutta kokosi itsensä.

Hetken oli hiljaista, eikä Michaelistakaan kuulunut mitään. Adele alkoi jo ihmetellä missä poika mahtoi viipyä, mutta odotti kuitenkin kärsivällisesti ja käänsi lopulta katseensa pois metsästä. Christian tajusi tilaisuutensa tulleen. Hän pääsi harvemmin olemaan kahden Adelen kanssa, sillä Michael oli lähes aina lähettyvillä. Nyt Michael oli jossain ja hän voisi viimeinkin paljastaa tunteensa Adelea kohtaan. Vaikka Christian tiesi, että Adele rakasti Michaelia, hän toivoi tytön muuttavaan mieltään.

”Kuule…”, Christian sanoi Adelen kanssa yhteen ääneen. Molemmat naurahtivat hieman, mutta kohteliaasti Christian antoi naisen kertoa asiansa ensin.

”Sitä vain, että olet ollut aika yksinäisen näköinen viime aikoina”, Adele aloitti ja Christian nyökkäsi ihmeissään. Näkyikö se niin selvästi? ”Ajattelin vain, että haluaisitko tutustua erääseen ystävääni? Hän on oikein mukava ja teillä voisi olla hauskaa yhdessä”, Adele jatkoi ja katsoi kysyvästi Christiania.

”Tuota… Öh…”, Christian änkytti. Totta kai hän tahtoi olla Adelelle mieliksi ja suostua, mutta ei hän uusia ystäviä tarvinnut. Itse asiassa hän ei halunnut muita kuin Adelen. ”En minä nyt niin yksinäinen ole”, Christian sai viimein sanottua.

”No näkeehän sen ja eihän sitä tiedä, jos vaikka ihastuisit”, Adele sanoi vihjailevasti hymyillen. Tämä ei yhtään helpottanut Christianin oloa. Ei hän halunnut ihastua muihin, eikä edes uskonut pystyvänsä siihen. Adele oli ollut jo pitkään Christianin ihastuksen kohde ja ehkä joku voisi sano, että jopa hieman pakkomielle.

”Uhm… No, ei siitä kai haittaakaan olisi”, Christian lopulta suostui ja Adele hihkui iloisena.

”Lähetänkin heti tekstiviesti Tildalle”, Adele sanoi ja hymyili silmät tuikkien. Christian jäi vain tuijottamaan Adelen kirkkaan sinisiä silmiä ja tämän kauniita, auringossa hohtavia, vaaleita hiuksia haaveileva hymy kasvoillaan. Hän havahtui ajatuksistaan, kun Adele käänsi katseensa kännykästään ja kysyi jotain.

”Chris, kuunteletko sinä? Oliko sinullakin jotain sanottavaa?”, Adele kysyi. Christian ravisteli ajatukset mielestään ja mietti olisiko tämä sittenkään hyvä hetki kertoa Adelelle. Tyttöhän oli juuri ehdottanut hänelle treffejä toisen kanssa, joten ehkä olisi parempi olla hiljaa vielä toistaiseksi.

”Hmm… En muista enää”, Christian vastasi, vaikka muisti kyllä täsmälleen asiansa, ”Ei se varmaan mitään kovin tärkeää ollut”.

”Ai, no ehkä se muistuu mieleesi vielä”, Adele harmitteli ja keskittyi tekstailemaan ystävänsä kanssa samalla, kun Michael hiipi hänen taakseen. Christian huomasi Michaelin ja oli sanomassa siitä Adelelle, mutta Michael viittoi häntä olemaan hiljaa. Hän tahtoi yllättää tyttöystävänsä.

Michael hiipi hiljaa aivan Adelen selän taakse ja kiersi kätensä tämän ympärille hellästi, pudottaen samalla suuren kimpun auringonkukkia tytön syliin. Adele kiljahti säikähdyksestä mutta hihkui pian iloisena yllätyksestä ja antoi pienen suukon Michaelille kiitokseksi. Adele keräsi keltaiset kukat ja asetti ne nojaamaan koria vasten.

”No saanko anteeksi?”, Michael kysyi hymyillen. Adele yritti näyttää mietteliäältä, mutta nyökkäsi lopulta nauraen iloisesti. Christian mietti millaista olisi seurustella Adelen kanssa. Antaa hänelle kukkia ja nauraa yhdessä. Se olisi varmasti mukavaa.

Aika kului nopeasti eväitä syödessä ja hieman jutellessa. Jossain vaiheessa Adele oli kaivanut jonkun lautapelinkin korista ja he olivat alkaneet pelata sitä. Adele istui Michaelin sylissä ja yritti keskittyä peliin, kun Michael pyöritteli tämän silkkisi hiuksia sormiensa välissä. Christian sen sijaan oli jälleen ajatuksissaan, vaikka yrittikin keskittyä peliin parhaansa mukaan.

Kun aurinko alkoi laskea ja maisema muuttui oranssiksi, Michael huomasi katsoa kelloa.

”Kello on jo kahdeksan”, Michael sanoi, ”Pitäisikö meidän jo pikku hiljaa lähteä?”. Adele pudisti päätään hieman. Hän tahtoi nauttia hetkestä vielä jonkin aikaa ja niin he jäivät vielä. He pelasivat vielä muutaman pelin ja keskustelivat niitä näitä, mutta lopulta Christian totesi, että olisi parempi lähteä ennen kuin tulee aivan pimeää. Aurinko oli jo laskenut ja oli hämärää, mutta luonnon keskellä tulisi nopeasti pimeämpää kuin kaupungissa.

”Adele?”, Michael kysyi syliinsä käpertyneeltä tytöltä, ”Et kai sinä nuku? Meidän pitäisi lähteä”. Michael herätteli Adelea samalla kun Christian alkoi keräillä tavaroita koriin. Adele heräsi hieman vasten tahtoaan, mutta hymyili kuitenkin iloisesti. Lopulta kolmikko sai kerättyä tavarat takaisin koriin ja jokainen lähti koteihinsa nukkumaan ja viettämään viikonloppua.

sunnuntai, 17. helmikuu 2013

Niin lähellä, niin kaukana

1. Haaveet

2. Piknik

sunnuntai, 17. helmikuu 2013

1. Haaveet

Christian käveli pitkin ahdasta käytävää väistellen muita oppilaita ja varoen törmäämästä keneenkään. Ympärillä oppilaat hälisivät ja keskustelivat innoissaan viikonlopun suunnitelmistaan, kuten joka perjantai. Christian ei voinut ymmärtää, mitä niin mielenkiintoista viikonlopussa aina oli. Puolet vapaa-ajasta menisi kuitenkin läksyjen kanssa ja toinen puolikas kulkisi omalla painollaan, kunnes maanantai taas koittaisi ja koulu kutsuisi.

Christian havahtui ajatuksistaan huomattuaan ystävänsä, Adelen ja Michaelin, halailemassa käytävällä. Michael oli komea ja varmasti jokaisen tytön unelma, kun Adele puolestaan olisi kelvannut jokaiselle pojalle. Yhdessä he olivat varmasti koko koulun suloisin pari, ainakin monet sanoivat niin pientä katkeruutta äänessään. Molemmat kuuluivat suosituimpien joukkoon, mutta suosio ei juurikaan vaikuttanut heihin. He olivat onnellisia kahdestaan ja turha pinnallisuus olisi vain pilannut kaiken.

Christian käänsi katseensa pois. Häntä hieman hävetti myöntää, että hänkin lukeutui niihin, joille Adele kelpaisi. Eihän hyvästä ystävästä saisi niin ajatella, mutta tunteilleen ei mahtanut mitään ja piti vain oppia elämään asian kanssa. Varsinkin, kun mahdollisuuksia ei tuntunut olevan. Ehkä vielä jonain päivänä Michael tekisi jotain väärin ja Adele tarvitsisi tukijaa. Silloin Christian olisi valmiina, mutta siihen asti oli vain kestettävä.

Pujoteltuaan oppilaiden välistä, Christian pääsi viimein luokkansa kohdalle ja jäi odottamaan tunnin alkua. Pian myös Viktor, Christianin hyvä ystävä, saapui luokan eteen ja alkoi selittää jotakin aamustaan. Christian kuunteli poissaolevana ja mumisi välillä jotain vastaukseksi. Aina tällaisina hetkinä Adele täytti hänen ajatuksensa ja kaikki muu tuntui unohtuvan.

”Haloo, kuunteletko sä ollenkaan?”, Viktor kysyi hieman ärsyyntyneenä.

”Ai, joo. Tietenkin kuuntelen”, Christian vastasi takellellen.

”Niinkö? Mitähän mä mahdoin äsken sanoa?”, Viktor tivasi.

”Öh…”, Christian yritti, mutta ei kuitenkaan keksinyt mitään vastausta.

”Niin, et kuunnellut. Chris, mikä sua nykyisin vaivaa? Sä oot aina ihan poissa tästä maailmasta”, Viktor kyseli.

”Ei mua mikään vaivaa. Mua vaan… Vähän väsyttää. Mä en oo nukkunu kunnolla pitkään aikaan”, Christian keksi.

Viktor oli esittämässä vastalauseen, mutta juuri silloin opettaja tuli avaamaan luokan oven ja oppilaan ryntäsivät sisään. Toisaalta Christian oli helpottunut tästä. Nyt hänen ei tarvitsisi selitellä asiaa enempää ystävälleen ja hän saisi enemmän aikaa miettiä pätevää tekosyytä mietteliäisyydelleen.

Tunti kului hitaasti, kuten tunnit yleensä ja lopulta monen piinallisen tunnin jälkeen, koitti kaikkien odottama iltapäivä ja viikonlopun alku. Christian keräili tavaroitaan viimeisen tunnin loputtua ja astuessaan ulos luokasta huomasi Adelen seisoskelemassa yksin. Hän meni tytön luokse juttelemaan hetkeksi.

”Odotteleko sä jotain?”, Christian aloitti.

”Joo, Michaelilla oli tunti täällä, mutta se ei ole vielä päässyt” Adele kertoi.

”Niin, tietysti”, Christian totesi puoliääneen.

Pian Michaelkin pääsi tunnilta ja päästyään tyttöystävänsä luo, kaappasi tämän suureen halaukseen. Christian katsoi vieressä hieman kateellisena, mutta tukahdutti tunteensa nopeasti.

”Hei pojat, pitäisiköhän meidän tehdä jotain tänään? Ihan vaan viikonlopun kunniaksi”, Adele yllättäen ehdotti.

”No mitäs suunnittelit?”, Michael kysyi tietäen, että Adelella oli jo jokin suunnitelma.

”Ajattelin, että voitaisiin mennä vaikka piknikille”, Adele ehdotti.

”Toki, ulkona paistaa aurinkokin kivasti”, Michael vastasi iloisesti.

Christian mietti ehdotusta. Se olisi hieno tilaisuus viettää aikaa Adelen kanssa, mutta myös Michael olisi mukana. Toisaalta ulkona oli hyvä ilma ja tällaista tilaisuutta tuskin tulisi aivan heti uudestaan.

”Christian!”, Adele huudahti ja sain Christianin säpsähtämään ajatuksistaan. Taivas sentään, tämän täytyisi loppua. Ei hän voisi aina kulkea omissa ajatuksissaan.

”No heräsithän sä. Tuletko sä meidän kanssa?”, Adele kysyi.

”Tietenkin. Mun täytyy nyt kyllä kiiruhtaa kotiin, mutta soittele sitten kun olette päättäneet paikan”, Christian vastasi pikaisesti ja lähti ulko-ovea kohti.  Adele sai ajatukset aina ihan sekaisin, mutta Christian ei mahtanut sille mitään. Tytön kauniin sinisten silmien loiste piirtyi aina Christianin mieleen ja vaaleiden hiusten tuoksu tunkeutui ajatuksiin estäen kaiken järkevän ajattelun.

Christian melkein juoksi kotiin ja vaihtoi pikaisesti hieman rennommat vaatteet päälleen. Kännykän hän otti viereensä ja jäi odottamaan Adelen soittoa. Kului parikymmentä minuuttia, eikä soittoa kuulunut. Christian makoili sohvalla, kun ovi kävi. Eteisestä kuului äidin tuttu ääni.

”Chris! Oletko jo kotona?”, kuului huhuilu.

”Joo äiti, olen”, Christian vastasi ja vilkaisi jälleen puhelintaan.

”Tuletko auttamaan ostosten kanssa? Autossa on vielä pari kauppakassia, voisitko hakea ne?”, äidin lempeä ääni pyysi. Christian olisi mielellään auttanut, mutta toisaalta Adele voisi soittaa hetkenä minä hyvänsä.

”Huoh… Tulen ihan kohta”, Christian vastasi ja toivoi, että Adele ei soittaisi ihan vielä.

”Kiitos, tuo autosta myös käsilaukkuni”, äidin ääni sanoi vielä, ennen kuin se katosi keittiön suunnille.

”Joo…”, Christian sanoi taas hieman ajatuksissaan ja lähti äidin sinistä autoa kohti.

Christian otti autosta kauppakassit ja äidin käsilaukun, lukitsi ovet ja kiirehti takaisin sisälle. Hän vei kaiken keittiöön ja auttoi hieman ostosten kaappiin nostelemisessa.

”Joku muuten yritti soittaa sinulle, juuri kun astuit ulos ovesta”, äiti sanoi ohimennen.

”Mitä? Voi ei, sen on pakko olla ollut Adele”, Christian sanoi ja kiiruhti kännykkänsä luo. Tosiaan, yksi puhelu oli tullut, Adelelta.

Christian selasi Adelen numeron nopeasti ja soitti. Äiti huhuili keittiöstä jotakin, mutta Christian päätti, että Adele oli nyt tärkeämpi. Hän ei voisi pilata mahdollisesti ainoaa mahdollisuuttaan nyt. Onneksi Adele vastasi nopeasti. Hän kertoi lyhyesti piknik-suunnitelmista ja kehotti Christiania pitämään puhelimen lähellä, jos jotain muutoksia tulisi. Christian myötäili vain kaikkea ja lupasi tulla ajoissa.

”Chris? Kuuletko? Tulisitko vielä hetkeksi tänne, ei se puhelu niin tärkeä voinut olla”, äidin vaativa ääni kuului keittiöstä. Christian tiesi, että äiti pyytäisi häntä vain nostamaan jotain niin korkealle, ettei hän itse ylettänyt, joten se sai nyt odottaa hetken. Christian keräsi nopeasti avaimet, puhelimen ja lompakkonsa pieneen reppuun, muutamien muiden tavaroiden sekaan ja vei sitten repun eteiseen odottamaan lähtöä.

”Christian! Kuunteletko sinä ollenkaan mitä sinulle sanotaan?”, äiti sanoi hieman ärtyneellä äänellä saapuessaan eteiseen.

”Kuuntelen, kuuntelen, mutta sovimme päivällä Adelen kanssa menevämme piknikille, enkä tahdo myöhästyä”, Christian selitti nopeasti.

”Voit silti vastata, kun sanon jotain. Etkä sinä myöhästy, jos nostat pikaisesti pari laatikkoa tuonne ylemmille hyllyille”, äiti sanoi hymähtäen. Vaikka Christian kuinka yritti salata ihastustaan, kyllä äiti sen silti huomasi.

”Niin, no nostan ne sitten pikaisesti ja lähden, käykö”, Christian kysyi.

”Toki. Ota tästä vielä mukaan yksi ruusu sille tytölle. Hän ilahtuu varmasti”, äiti vastasi ja ojensi maljakosta nappaamaansa ruusua.

”Äiti hei, Adele seurustelee jo”, Christian selitti, ” Enhän mä voi sille mitään kukkia viedä.”

  • Henkilötiedot


    Yucca kirjoittelee taas tarinaa! Tällä kertaa päätin perustaa blogin, jonne tulee enemmänkin tarinoita eli ette ihan heti pääse minusta eroon. Tarkoitus olisi saada ainakin muutama pieni tai vähän suurempikin tarina kirjoiteltua, mutta aloitetaan nyt yhdellä.

    Kommentteista pidän ja toivonkin niitä paljon. Lyhytkin kommentti piristää päivää kummasti ja inspiroi jatkamaan.
    ~Yucca

  • Ilmoitus asiaa!

    Tällaisilla sivuilla mennään nyt jonkin aikaa. Suunnittelin, että voisin parin viikon päästä tehdä kunnon remontin sivuilleni, jos vuodatus olisi jo silloin kunnossa.

  • Viimeksi ilmestynyt

    Niin lähellä, niin kaukana


    2. Piknik


    Linkittelyyn en ole vielä ehtinyt perehtyä... Mutta uuden osan sain viimein kirjoitettua :)

  • Seuraava luku

    Niin lähellä, niin kaukana


    3. Luku


    Viivästyy edelleen. En ehdi nyt pääsiäisen lomillakaan kirjoittelemaan... Anteeksi.

  • Sivupohja

    Yksinkertainen sivupohja nyt käytössä... Ainakin siihen asti, kunnes vuodatus on kokonaan kasassa