Christian käveli pitkin ahdasta käytävää väistellen muita oppilaita ja varoen törmäämästä keneenkään. Ympärillä oppilaat hälisivät ja keskustelivat innoissaan viikonlopun suunnitelmistaan, kuten joka perjantai. Christian ei voinut ymmärtää, mitä niin mielenkiintoista viikonlopussa aina oli. Puolet vapaa-ajasta menisi kuitenkin läksyjen kanssa ja toinen puolikas kulkisi omalla painollaan, kunnes maanantai taas koittaisi ja koulu kutsuisi.

Christian havahtui ajatuksistaan huomattuaan ystävänsä, Adelen ja Michaelin, halailemassa käytävällä. Michael oli komea ja varmasti jokaisen tytön unelma, kun Adele puolestaan olisi kelvannut jokaiselle pojalle. Yhdessä he olivat varmasti koko koulun suloisin pari, ainakin monet sanoivat niin pientä katkeruutta äänessään. Molemmat kuuluivat suosituimpien joukkoon, mutta suosio ei juurikaan vaikuttanut heihin. He olivat onnellisia kahdestaan ja turha pinnallisuus olisi vain pilannut kaiken.

Christian käänsi katseensa pois. Häntä hieman hävetti myöntää, että hänkin lukeutui niihin, joille Adele kelpaisi. Eihän hyvästä ystävästä saisi niin ajatella, mutta tunteilleen ei mahtanut mitään ja piti vain oppia elämään asian kanssa. Varsinkin, kun mahdollisuuksia ei tuntunut olevan. Ehkä vielä jonain päivänä Michael tekisi jotain väärin ja Adele tarvitsisi tukijaa. Silloin Christian olisi valmiina, mutta siihen asti oli vain kestettävä.

Pujoteltuaan oppilaiden välistä, Christian pääsi viimein luokkansa kohdalle ja jäi odottamaan tunnin alkua. Pian myös Viktor, Christianin hyvä ystävä, saapui luokan eteen ja alkoi selittää jotakin aamustaan. Christian kuunteli poissaolevana ja mumisi välillä jotain vastaukseksi. Aina tällaisina hetkinä Adele täytti hänen ajatuksensa ja kaikki muu tuntui unohtuvan.

”Haloo, kuunteletko sä ollenkaan?”, Viktor kysyi hieman ärsyyntyneenä.

”Ai, joo. Tietenkin kuuntelen”, Christian vastasi takellellen.

”Niinkö? Mitähän mä mahdoin äsken sanoa?”, Viktor tivasi.

”Öh…”, Christian yritti, mutta ei kuitenkaan keksinyt mitään vastausta.

”Niin, et kuunnellut. Chris, mikä sua nykyisin vaivaa? Sä oot aina ihan poissa tästä maailmasta”, Viktor kyseli.

”Ei mua mikään vaivaa. Mua vaan… Vähän väsyttää. Mä en oo nukkunu kunnolla pitkään aikaan”, Christian keksi.

Viktor oli esittämässä vastalauseen, mutta juuri silloin opettaja tuli avaamaan luokan oven ja oppilaan ryntäsivät sisään. Toisaalta Christian oli helpottunut tästä. Nyt hänen ei tarvitsisi selitellä asiaa enempää ystävälleen ja hän saisi enemmän aikaa miettiä pätevää tekosyytä mietteliäisyydelleen.

Tunti kului hitaasti, kuten tunnit yleensä ja lopulta monen piinallisen tunnin jälkeen, koitti kaikkien odottama iltapäivä ja viikonlopun alku. Christian keräili tavaroitaan viimeisen tunnin loputtua ja astuessaan ulos luokasta huomasi Adelen seisoskelemassa yksin. Hän meni tytön luokse juttelemaan hetkeksi.

”Odotteleko sä jotain?”, Christian aloitti.

”Joo, Michaelilla oli tunti täällä, mutta se ei ole vielä päässyt” Adele kertoi.

”Niin, tietysti”, Christian totesi puoliääneen.

Pian Michaelkin pääsi tunnilta ja päästyään tyttöystävänsä luo, kaappasi tämän suureen halaukseen. Christian katsoi vieressä hieman kateellisena, mutta tukahdutti tunteensa nopeasti.

”Hei pojat, pitäisiköhän meidän tehdä jotain tänään? Ihan vaan viikonlopun kunniaksi”, Adele yllättäen ehdotti.

”No mitäs suunnittelit?”, Michael kysyi tietäen, että Adelella oli jo jokin suunnitelma.

”Ajattelin, että voitaisiin mennä vaikka piknikille”, Adele ehdotti.

”Toki, ulkona paistaa aurinkokin kivasti”, Michael vastasi iloisesti.

Christian mietti ehdotusta. Se olisi hieno tilaisuus viettää aikaa Adelen kanssa, mutta myös Michael olisi mukana. Toisaalta ulkona oli hyvä ilma ja tällaista tilaisuutta tuskin tulisi aivan heti uudestaan.

”Christian!”, Adele huudahti ja sain Christianin säpsähtämään ajatuksistaan. Taivas sentään, tämän täytyisi loppua. Ei hän voisi aina kulkea omissa ajatuksissaan.

”No heräsithän sä. Tuletko sä meidän kanssa?”, Adele kysyi.

”Tietenkin. Mun täytyy nyt kyllä kiiruhtaa kotiin, mutta soittele sitten kun olette päättäneet paikan”, Christian vastasi pikaisesti ja lähti ulko-ovea kohti.  Adele sai ajatukset aina ihan sekaisin, mutta Christian ei mahtanut sille mitään. Tytön kauniin sinisten silmien loiste piirtyi aina Christianin mieleen ja vaaleiden hiusten tuoksu tunkeutui ajatuksiin estäen kaiken järkevän ajattelun.

Christian melkein juoksi kotiin ja vaihtoi pikaisesti hieman rennommat vaatteet päälleen. Kännykän hän otti viereensä ja jäi odottamaan Adelen soittoa. Kului parikymmentä minuuttia, eikä soittoa kuulunut. Christian makoili sohvalla, kun ovi kävi. Eteisestä kuului äidin tuttu ääni.

”Chris! Oletko jo kotona?”, kuului huhuilu.

”Joo äiti, olen”, Christian vastasi ja vilkaisi jälleen puhelintaan.

”Tuletko auttamaan ostosten kanssa? Autossa on vielä pari kauppakassia, voisitko hakea ne?”, äidin lempeä ääni pyysi. Christian olisi mielellään auttanut, mutta toisaalta Adele voisi soittaa hetkenä minä hyvänsä.

”Huoh… Tulen ihan kohta”, Christian vastasi ja toivoi, että Adele ei soittaisi ihan vielä.

”Kiitos, tuo autosta myös käsilaukkuni”, äidin ääni sanoi vielä, ennen kuin se katosi keittiön suunnille.

”Joo…”, Christian sanoi taas hieman ajatuksissaan ja lähti äidin sinistä autoa kohti.

Christian otti autosta kauppakassit ja äidin käsilaukun, lukitsi ovet ja kiirehti takaisin sisälle. Hän vei kaiken keittiöön ja auttoi hieman ostosten kaappiin nostelemisessa.

”Joku muuten yritti soittaa sinulle, juuri kun astuit ulos ovesta”, äiti sanoi ohimennen.

”Mitä? Voi ei, sen on pakko olla ollut Adele”, Christian sanoi ja kiiruhti kännykkänsä luo. Tosiaan, yksi puhelu oli tullut, Adelelta.

Christian selasi Adelen numeron nopeasti ja soitti. Äiti huhuili keittiöstä jotakin, mutta Christian päätti, että Adele oli nyt tärkeämpi. Hän ei voisi pilata mahdollisesti ainoaa mahdollisuuttaan nyt. Onneksi Adele vastasi nopeasti. Hän kertoi lyhyesti piknik-suunnitelmista ja kehotti Christiania pitämään puhelimen lähellä, jos jotain muutoksia tulisi. Christian myötäili vain kaikkea ja lupasi tulla ajoissa.

”Chris? Kuuletko? Tulisitko vielä hetkeksi tänne, ei se puhelu niin tärkeä voinut olla”, äidin vaativa ääni kuului keittiöstä. Christian tiesi, että äiti pyytäisi häntä vain nostamaan jotain niin korkealle, ettei hän itse ylettänyt, joten se sai nyt odottaa hetken. Christian keräsi nopeasti avaimet, puhelimen ja lompakkonsa pieneen reppuun, muutamien muiden tavaroiden sekaan ja vei sitten repun eteiseen odottamaan lähtöä.

”Christian! Kuunteletko sinä ollenkaan mitä sinulle sanotaan?”, äiti sanoi hieman ärtyneellä äänellä saapuessaan eteiseen.

”Kuuntelen, kuuntelen, mutta sovimme päivällä Adelen kanssa menevämme piknikille, enkä tahdo myöhästyä”, Christian selitti nopeasti.

”Voit silti vastata, kun sanon jotain. Etkä sinä myöhästy, jos nostat pikaisesti pari laatikkoa tuonne ylemmille hyllyille”, äiti sanoi hymähtäen. Vaikka Christian kuinka yritti salata ihastustaan, kyllä äiti sen silti huomasi.

”Niin, no nostan ne sitten pikaisesti ja lähden, käykö”, Christian kysyi.

”Toki. Ota tästä vielä mukaan yksi ruusu sille tytölle. Hän ilahtuu varmasti”, äiti vastasi ja ojensi maljakosta nappaamaansa ruusua.

”Äiti hei, Adele seurustelee jo”, Christian selitti, ” Enhän mä voi sille mitään kukkia viedä.”