Marcuksen lähdettyä, Leanne takertui pikaisesti Ivanin käteen ja Ivan vain katsoi hämillään tyttöä. Leanne huomasi tämän ja ehdotti käytävällä vapaana lojuvalle sohvalle istuutumista. Ivan nyökkäsi ja Leanne veti pojan perässään sohvalle. Hetkeksikään Leanne ei päästänyt irti Ivanin kädestä ja istumaan päästyään Ivan siirsi kysyvän katseensa suoraan Leannen vihreisiin silmiin.
Leanne käänsi katseensa maahan ja tuntui miettivät jotakin. Ivan odotti edelleen hieman kysyvän näköisenä ja pian Leanne alkoikin selittää.

”Tämä kaikki tuntuu sinusta varmasti todella oudolta, eikö”, Leanne kysyi ja Ivan nyökkäsi pienesti katsoen edelleen tyttöä silmiin.

”Niin… Älä naura, mutta… Minä pelkään pimeää. Pelkään ihan tosissani, siksi tämä kaikki vaikuttaa niin ahdistavalta”, Leanne sanoi hiljaa ja vilkaisi Ivania. Poika ei nauranut, katsoi vain hieman säälivällä ilmeellä. Leanne ihmetteli, miten joku voi näyttää noin säälivältä hymyillessään, mutta jatkoi tarinaansa.

”Kaikki alkoi, kun isäni kuoli. Olin vain viisivuotias, kun isäni… teki itsemurhan”, Leanne kertoi ja Ivan huomasi muutaman kyyneleen nousevan tytön silmiin. Ivan siirsi toisen kätensä Leannen käden päälle lohduttavasti ja hymyili tälle rohkaisevasti.

”Muistan sen päivän varmasti lopun ikääni. Menin etsimään isääni ja avattuani vanhempieni makuuhuoneen oven, tiesin että jokin oli vialla. Huone oli aivan pimeä ja kun laitoin valot päälle, löysin isäni”, Leanne jatkoi ja kyyneleet valuivat pitkin tytön poskia. Ivan ei oikein tiennyt miten lohduttaa Leannea, vaan katsoi tätä hieman surullisena. Leanne oli aina niin iloinen ja pirteä, että tällaisen puolen paljastuminen hämmensi Ivania suuresti.

”Pienempänä en uskaltanut nukkuakaan ilman valoja. Yhdistin pimeyden kuolemaan ja vaikka tiedänkin, ettei pimeä ketään tapa, pelkään silti että jotakin kamalaa tapahtuu pimeässä”, Leanne jatkoi pyyhkien kyyneliään. Yllättäen Ivan nosti kätensä Leannen harteille ja halasi tätä lujasti. Leanne ei ollut varma, oliko Ivan ymmärtänyt puoliakaan, mutta sillä ei ollut väliä. Oli hyvä olla jonkun lähellä turvassa.

Marcus palasi pian ja yllätti Ivanin halaamasta Leannea. Viha ja mustasukkaisuus kiehahtivat Marcuksen sisällä, mutta huomattuaan Leannen itkeneen, hän antoi asian olla. Leanne oli siis kertonut Ivanille, vaikka sitä Marcus vähiten halusi. Päätös oli kuitenkin Leannen ja Marcus tyytyi istumaan hiljaa kaksikon viereen. Ivan päästi Leannen halauksestaan ja tyttö nojautuikin heti Marcuksen kylkeä vasten pitäen silti edelleen kiinni Ivanin kädestä.

Ulkona myrsky vain koveni ja hetken kuluttua, muutama opettaja tuli kehottamaan oppilaita pysymään kaukana ikkunoista. Jos myrsky vielä yltyisi, nekään eivät välttämättä kestäisi, eikä niiden lähellä olisi turvallista. Oli melkein pimeää. Ainoastaan ovien yläpuolilla loistavat hätävalot loivat himmeää valoaan käytäviin. Kaikki istuivat tuoleilla tai lattialla ja juttelivat hiljaa, odottaen myrskyn tyyntymistä.

Aika tuntui pitkältä ja iltakin saapui hiljalleen. Vain muutaman oppilaan vanhemmille saatiin ilmoitettua tilanteesta, sillä myrsky oli tehnyt jo paljon tuhoja eivätkä puhelin yhteydet toimineet. Sähköt olivat poikki koko kaupungista ja koko kaupunki näytti autioituneen. Näytti siltä, että oppilaat joutuisivat jäämään koululle yöksi ja se herätti jo rauhoittuneen hälinän. Leanne kauhistui kuultuaan asiasta. Yö pimeässä koulussa myrskyn ympäröimänä ei houkutellut.

Jessica vaistosi tilaisuutensa tulleen ja huomattuaan Ivanin käytävällä, juoksi tämän luokse. Vaikka Ivan oli monta kertaa torjunut tytön, tämä ei luovuttanut. Nyt, kun Jessica tiesi pojan nimenkin, oli vieläkin helpompi roikkua tämän perässä.

”Iiiivaaan”, kuului Jessican kimeä ja ärsyttävä ääni käytävän päästä. Leanne oli juuri rentoutunut hieman, mutta Jessican paikalle saapuminen vain hermostutti tyttöä entisestään. Leanne vilkaisi Jessicaa ärsyyntyneesti, mutta tyttö ei tuntunut huomaavaan ketään muuta, kuin Ivanin.

Ivan huokaisi kyllästyneesti ja vilkaisi Jessicaa tuttuun tapaansa hymyillen. Se ei ehkä ollut paras tapa tervehtiä kyseistä tyttöä, sillä pienikin hymy tuntui herättävän Jessican päässä uusia toiveita. Jessica hymyili takaisin ja istui Leannen ja Ivanin väliin, pakottaen Leannen irrottamaan otteensa pojan kädestä. Saman tien Leanne takertui toisella puolella istuvan Marcuksen käteen ja vilkaisi Jessicaa vihaisesti.

”Voi Ivan rakas, minua pelottaa. Voitko suojella minua?”, Jessica lirkutteli. Tyttö esitti pelkäävää niin huonosti, että lapsikin olisi huomannut valheen. Ivan pudisti päätään, mutta Jessica kiersi kätensä tämän ympärille niin, että poika ihan säpsähti ja yritti siirtyä kauemmas.

”Ivan. Sano jotain, se rauhoittaisi minua. Olisi kiva kuulla sinun puhuvan”, Jessica yritti. Hän ei ollut vieläkään kuullut pojan puhuvan mitään, vaikka oli roikkunut tämän perässä jo muutaman viikon. Ivan hymähti ja pudisti jälleen päätään hymyillen, mutta Jessica ei hyväksynyt kieltävää vastausta. Hän kiipesi Ivanin syliin istumaan ja katsoi tämän lähes violetteihin silmiin suorastaan hypnoottisesti.

”Ivan, kulta. Tiedän, että pidät minusta. Ei sitä tarvitse peitellä, eihän siinä ole mitään hävettävää. Olenhan minä kaunis ja täydellinen. Kai olet huomannut, että olen ihan mallinmitoissa ja hiukseni ovat aina silkkisen pehmeät. Olisin täydellinen tyttöystävä, toisin kuin tuo pelkuri”, Jessica lirkutteli.

Marcus puuttui tähän, mutta ei puolustaakseen Ivania, vaan Leannea. Ei ollut reilua vetää mukaan ulkopuolisia, varsinkaan tällaisessa tilanteessa.

”Etkös itsekin juuri sanonut pelkääväsi?”, Marcus kysyi ivallisella äänellä.

Jessica ei kuunnellut, vilkaisi vain vihaisesti Marcusta siirtäen katseensa nopeasti takaisin Ivanin silmiin. Ivan yritti työntää tytön pois sylistään, mutta Jessica ei suostunut lähtemään. Hän oli päättänyt onnistua tänään, eikä hän näin vähästä luovuttaisi.
”Sano jotain”, Jessica vaati, mutta Ivan vain pudisti päätään.

Aivan yllättäen Jessica teki jotain, mitä kukaan ei olisi aavistanut. Hän suuteli Ivania pitkään ja hartaasti. Ivan hämmentyi tästä, eikä tajunnut työntää tyttöä heti pois. Leanne ja Marcus olivat varmasti aivan yhtä hämmentyneitä ja hetkeksi Leannekin unohti pelkonsa. Pian Ivan kuitenkin sai työnnettyä Jessican sylistään ja siirtyi loukkaantuneena kauemmas. Jessica yritti vielä tunkea Ivanin kainaloon, mutta Ivan työnsi tytön aina kauemmas.

”No jo on kumma, kun ei kelpaa. Oma on ongelmasi, kun menetit näin täydellisen tyttöystävän. Olet idiootti Ivan, idiootti! Senkin violettisilmäinen ääliö! Kaikki olisi paremmin, jos sinua ei olisi”, Jessica raivosi ja marssi vihaisena pois paikalta.
Ivan vain katsoi tytön perään. Vaikka hän hymyilikin ainaista hymyään, loisti tämän silmistä suoranainen viha. Marcus katsahti pikaisesti Ivania ja vaikka olikin pimeää, Marcus huomasi pojan vihaisen ilmeen ja tiukensi otettaan Leannesta.

”Tuollainen ei voi olla aivan tervettä. Normaalit ihmiset eivät hymyile vihaisena tai muutenkaan koko aikaa. Millähän saisin Leannen tajuamaan sen?”