Jouluun oli enää viikko ja koulussa siivoiltiin ja järjesteltiin joulujuhlaa. Ivan katseli silmät kiillellen kaikkea joulutavaraa, mitä koko koulu oli jo täynnä. Leanne hiipi hiljaa pojan taakse ja kysyi, ”Mitäs pidät?”, yrittäen säikäyttää pojan. Ivan kuitenkin vain kääntyi hymyillen iloisena. ”Pidän”, Ivan vastasi Leannen mielestä suloisella aksentilla. Tyttö hymyili. Ivanhan oli kuin pikku poika ensimmäisenä jouluna, kun kaikki on niin erikoista ja uutta. Leannea mietitytti hieman, että eikö Ivan ollut koskaan juhlinut joulua, mutta ehkäpä tämä oli vain niin erilainen joulunvietto tapa, kuin mihin hän oli tottunut.

Marcus saapui paikalle ja toivotti hyvät joulut Leannelle halaten tätä ystävällisesti. Ivanille Marcus ei jaksanut edes esittää ystävällistä, vaan toivotti hyvät joulut ihan vain Leannen mieliksi. Ivan katsoi hieman kummissaan molempia.

”Hyvää joulua”, Ivan sanoi saaden Leannen hymyilemään aksentillaan ja suuteli tytön kättä herrasmiehen elkein. Marcus hämmentyi tästä eleestä, mutta Leanne vain kikatti ilahtuneena. Marcuksen ilme tummui entisestään. Hän piti Leannesta todella paljon, enemmänkin kuin ystävänä, mutta ei ollut vielä uskaltanut paljastaa tunteitaan. Marcusta ärsytti, kun Ivan tuntui vievän Leannen häneltä, eikä hän voinut itse tehdä asialle mitään.

Ivan näytti tyytyväiseltä saadessaan Marcuksen ärsyyntymään, mutta Leanne ei huomannut mitään erikoista näiden kahden välillä. Kyllä Leanne tiesi, ettei Marcus oikein pitänyt Ivanin seurasta, mutta niin kauan kuin molemmat pysyivät sovussa, kaikki oli hyvin. Tai ainakin vältyttäisiin tappeluilta.

Juuri kun Leanne oli sanomassa jotakin, kaikki valot sammuivat ja tuli aivan pimeää. Oppilaat alkoivat pulista jotakin hermostuneina ja hieman hätääntyneinä. Ei mennyt kauaakaan, kun joku opettajista tuli ilmoittamaan, että pihalla raivosi lumimyrsky, joka oli katkaissut sähköt. Oppilaita kiellettiin menemästä ulos ja siitä vasta hälinä syntyikin. Kukaan ei ollut vapaaehtoinen jäämään kouluun yöksi, ainakaan vasten tahtoaan.

Leanne ynähti hiljaa ja takertui lujasti Marcuksen käsivarteen. Marcus ymmärsi heti, mistä oli kyse. Leanne oli pelännyt pimeää niin kauan kuin Marcus oli tuntenut tytön. Eikä niin kuin pieni lapsi, vaan ihan tosissaan. Ivan ihmetteli mikä Leannelle yhtäkkiä tuli ja katsoi kysyvästi Marcusta. Marcus kuitenkin vain pudisteli päätään ja katsoi Leannea hieman säälivästi. Tällaista tapahtui vain harvoin, mutta Marcuksesta sekin oli liian usein.

”Lea saa kertoa itse, jos tahtoo. Ehkäpä nyt olisi hyvä aika opetella puhumaan Ivan”, Marcus piikitteli ja toivoi, ettei Leanne ikinä kertoisi Ivanille. Tähän mennessä asiasta tiesi Marcuksen lisäksi vain Leannen äiti, eikä muiden tarvinnutkaan tietää.
Ivan katsoi tyttöä surullisesti hymyillen ja olisi tahtoi auttaa tätä jotenkin, muttei tiennyt miten. Eihän hän edes tiennyt, mikä Leannella oli hätänä. Leanne painoi päänsä Marcuksen rintaa vasten ja halasi tätä niin lujasti, ettei Marcus meinannut saada happea. Marcuksesta oli mukavaa, kun Leanne oli niin lähellä, mutta tilanne oli aivan väärä. Ei Leannen pitänyt olla kauhuissaan tullakseen Marcuksen kainaloon, vaan onnellinen ja iloinen oma itsensä.

Pian eräs opettaja kuitenkin kiiruhti paikalle keskeyttämään Marcuksen ajatukset.

”Marcus, tulisitko käymään tuolla sivummalla. Minulla olisi hieman asiaa ihan kahden kesken”, Opettaja kysyi ja Marcus ei voinut kuin suostua.

”Lea, mitä jos jäisit hetkeksi Ivanin kanssa. Käykö?”, Marcus kysyi ja vilkaisi Ivania, joka näytti hämmästyneemmältä kuin koskaan ennen. Marcusko ehdotti, että hän jäisi Leannen seuraksi?

Leanne nyökkäsi pienesti ja hellitti otettaan Marcuksesta. Päästyään irti Leannen otteesta, Marcus kiiruhti opettajan perään. Mitä nopeammin asia olisi hoidettu, sitä nopeammin hän pääsisi takaisin Leannen luokse. Opettaja johdatti Marcuksen melkein tyhjään aulaan ja kertoi asiansa. Marcus ei kuunnellut puoliakaan, vaan vaipui ajatuksiinsa. Opettajan asia ei vaikuttanut kovinkaan tärkeältä, joten Marcus toivoi pääsevänsä pian lähtemään.

Marcus huokaisi syvään. ”Miksi ihmeessä jätin Lean Ivanin luo. Olisihan joku muukin voinut katsoa sen tytön perään. Se hymyilevä pelle varmaan ihan kiusallaan yrittää flirttailla Leannelle”, Marcus kirosi mielessään ja päätti olla tekemättä samaa virhettä uudestaan. Ties mitä Ivan keksisi, häneen ei voinut luottaa.