Tästä musiikkia (avaa uuteen välilehteen)

Pieni suloinen tyttö käveli sateista pimeää katua pitkin. Vettä satoi kaatamalla ja vain muutama katulamppu valaisi pienen tytön pelottavaa matkaa. Tyttö ohitti kävellessään pari pientä ja kodikkaan näköistä kauppaa, jotka kuitenkin olivat jo sulkeneet ovensa. Kauppojen ikkunoissa paloi vain muutama lamppu houkuttaen ihmisiä katsomaan, mutta tyttö jatkoi päättäväisesti matkaa sateen kiihtyessä.

Tytöstä tuntui, että hän olisi kävellyt jo monta kilometriä. Matka oli pitkä pienelle, vasta kymmenen vanhalle, lapselle. Vaikka tyttöä alkoi jo väsyttää, keräsi hän kaikki voimansa ja jatkoi matkaa taistellen vastatuulta ja ympäröivää pimeyttä vastaan. Kiiruhtaen tyttö yritti päästä tutulle kotikujalle, josta olisi enää lyhyt matka kotiin joulua viettämään. Vaikka oli jo joulukuu, ei vielä ollut satanut lunta ja suuret myrskyt raivosivat tytön pienessä naapurustossa jo toista viikkoa. Edellisellä viikolla, myrskyjen alkaessa, kovat tuulet ja raivoisat sateet olivat aiheuttaneet jo monta vaarallista tilannetta.

Muistaessaan rakkaan veljensä, joka oli edellisellä viikolla joutunut myrskyjen uhriksi, kyyneleet nousivat pienen tytön silmiin. Veljen iloinen nauru ja pirteä hymy muistuivat tytön mieleen, kun tyttö sulki silmänsä ja pyyhki kyyneleitä. Pieni hymykin eksyi tytön huulille.

Ajatuksissaan tyttö lähti ylittämään tietä, eikä huomannut noin sadan metrin päässä kaasuttavaa autoa. Autoilija ei nähnyt pientä tyttöä pimeällä ja sateisella tiellä, vaan jatkoi matkaansa puhuen tuttavansa kanssa puhelimessa. Tyttö havahtui ajatuksistaan vasta, kun auto oli jo niin lähellä, että sen valot häikäisivät tytön silmiä. Havahduttuaan ja tajuttuaan tilanteen tyttö pelästyi huomatessaan, ettei millään ehtisi pois alta. Tyttö sulki silmänsä ja kuiskasi viimeisen rukouksen sateeseen, toivoen perheensä saavan viettää onnellisen joulun.

You raise me up, so I can stand on mountains;
 You raise me up, to walk on stormy seas;
 I am strong, when I am on your shoulders;
 You raise me up... To more than I can be.

Tyttö avasi suuret silmänsä, mutta joutui siristämään niitä valkean valon ympäröidessä hänet. Tyttö huomasi makaavansa valkeuden keskellä, muttei tuntenut kipua. Jostakin valon keskeltä ojentui tyttöä kohti käsi, johon tyttö tarttui. Käsi auttoi tytön ylös ja ylös päästyään tyttö kohtasi ystävälliset silmät. Ne silmät kuuluivat tytön veljelle, jota tämä oli ikävöinyt kovasti.

”Olenko… Olenko nyt kuollut?”, Tyttö kysyi heleällä äänellään varovasti silmät loistaen.

”Ei sisko, et ole. Olet nyt kotona…”, tytön veli sanoi ja halasi siskoaan lohduttavasti. Tytön suu kaartui pieneen onnelliseen hymyyn ja vain yksinäinen kyynel valui tytön poskea pitkin.