Päästyään leiriin, Tommi ja Vanessa kömpivät suoraan omiin telttoihinsa lämmittelemään. Tommi saattoi Vanessan telttaan ja katsoi vielä, että tytöllä oli kaikki kunnossa. Päästyään viimein omaan telttaansa, Tommi vaihtoi märät ja kylmät vaatteensa kuiviin ja käpertyi hetkeksi makuupussin sisälle lämmittelemään. Tommi mietti tapahtumia ja oli onnellinen, ettei mitään vakavampaa ehtinyt sattua. Vanessan täytyisi nyt kuitenkin päästä kotiin, joten pitkään suunniteltu retki jäisi kesken. Eipä retki ollut ollut muutenkaan kovin iloinen ja Tommista tuntui, että kaikkien välillä oli jotain ongelmia. Onneksi hän ja Vanessa olivat nyt onnellisia.

Seuraavana aamuna Roni, Saara ja Elias pakkailivat jo tavaroitaan, kun Tommi vasta heräili. Hän oli nukkunut Vanessan teltassa koko yön, tytön pyynnöstä. Ei se tietenkään Tommia haitannut, päinvastoin. Hänestä oli ihan mukavaa nukkua tyttöystävänsä, jos niin vielä pystyi sanomaan, kanssa.

”Huomenta”, Huudahti Elias, kun Tommi kömpi ulos Vanessan teltasta unisena.

”Huomenta vaan sullekin”, Tommi haukotteli.

”Harmi, kun joudutaan lähtemään jo nyt. Mutta ehkäpä näin on kaikille parempi”, Elias harmitteli.

”Niin, no… Voidaanhan me joskus myöhemmin tulla uudelle retkelle”, Tommi yritti piristää apeaa tunnelmaa, mutta Elias vain hymähti tietäen, ettei sitä tulisi tapahtumaan. Sara ja Roni olivat ilmeisesti aika pahoissa riidoissa keskenään, kun eivät puhuneetkaan toisilleen enää mitään.

Tommi kiiruhti telttaansa ja pakkasi tavaransa nopeasti. Eiliset vaatteet olivat vielä kosteat ja Tommin kengät olivat vielä aivan märät, mutta sille ei voinut mitään. Hän tarkisti vielä, että kaikki on mukana ja suuntasi nuotion lähettyville. Nuotiota ei ollut sytytetty tänä aamuna, joten Tommi heitti tavaransa huoletta melkein edellisten iltojen jäljiltä olevaan tuhkakasaan.

Vanessa makoili vielä makuupussissaan yrittäen saada vielä unta. Tytölle oli noussut korkea kuume yön aikana, mutta se oli nyt jo hieman hellittänyt. Vanessa tunsi itsensä aivan voimattomaksi, vaikka olisi mieluummin juoksennellut ympäriinsä ja viettänyt aikaa ystäviensä kanssa.

Vanessa oli vaipunut ajatuksiinsa, kun Tommi ilmaantui telttaan ja tarjosi apuaan tavaroiden pakkaamiseen. Vanessa nousi hymyillen istumaan ja nyökkäsi. Vanessa pakkaili vaatteitaan laukkuun ja Tommi huolehti niistä harvoista muista tavaroista mitä Vanessalla oli mukana. Niihin lukeutui muiden muassa pieni sininen mp3-soitin ja muutama sarjakuvalehti.
Pian kaikki oli pakattu ja Vanessa hoiperteli ulos teltasta pieneen auringon paisteeseen. Tommi tuli perässä ja raahasi Vanessan laukkua mukanaan.

”Miten tämä laukku voi painaa näin paljon? Eihän täällä edes ole mitään erityistä”, Tommi hämmästeli ja Vanessa vain nauroi.

”Ehkä sinun pitäisi mennä salille vähän treenaamaan”, Vanessa ehdotti ja Tommi mulkaisi tyttöä muka vihaisena.

”Ehkä sinä sitten haluat kantaa tämän itse”, Tommi vastasi ja laski Vanessan laukun muiden laukkujen sekaan nauraen.

Vanessa vain tönäisi Tommia naurahtaen ja istahti laukkunsa päälle. Tommi lähti tarkistamaan ovatko muut jo valmiina ja olivathan he. Nuoret purkivat vielä teltat ja lähtivät pian talsimaan samaa reittiä kuin olivat tulleetkin metsään. Matka tuntui Vanessasta ainakin kymmenen kertaa pitemmältä kuin tullessa. Onneksi Tommi kantoi Vanessan laukkua, ettei Vanessan tarvinnut uuvuttaa itseään täysin.

Viimein nuoret pääsivät takaisin kaupunkiin ja hajaantuivat kukin omiin koteihinsa. Tommi kuitenkin saattoi Vanessan kotiin ja jäi vielä Vanessan kanssa selittämään tämän vanhemmille tapahtuneesta. Vanessan vanhemmat kiittivät Tommia tyttärensä pelastamisesta ja viimein Tommikin pääsi lähtemään kotiinsa.

Illalla, kun Vanessa oli menossa nukkumaan, hän tahtoi lähettää Tommille vielä viestin ja kiittää kaikesta. Vanessa oli jo kirjoittanut viesti, kun muisti ettei Tommin kännykkä toimikaan. Tyttö naurahti ja laittoi kännykkänsä takaisin pöydälle. Kyllä Tommi varmasti tiesi jo, olihan hän sanonut sen jo monta kertaa.

Kuun säteet valaisivat kalpeasti pienen, mutta syvän lammen pintaa. Tänä yönä oli aivan hiljaista, kun nuoretkaan eivät olleet enää leirissään. Ääntäkään ei kuulunut ja tuuli oli tyyni. Kultainen ja pronssinen sormus olivat niin syvällä, ettei niitä näkynyt, mutta hopeanvärinen tinasormus oli jäänyt aivan rannan tuntumaan. Kuu valaisi sormusta saaden sen hohtamaan hieman. Sinne sormus jäi, kuin odottamaan seuraavaa löytäjäänsä…