Sade vain yltyi yltymistään, kun Tommi juoksenteli pitkin metsää etsien Vanessaa. Suuret pisarat putoilivat maahan rikkoutuen moniksi pienemmiksi pisaroiksi ja kastellen ympäröivät sammalet ja mättäät. Tommi ei välittänyt sateesta, eikä mennyt kauaakaan, kun Tommi oli kauttaaltaan märkä. Muutaman minuutin kuluttua Elias juoksi Tommia vastaan.

”Onko mitään löytynyt? Edes pientä vihjettä?”, Tommi kysyi hieman hengästyneenä.

”Ei, ei niin mitään. Minneköhän Vanessa on jo ehtinyt livahtaa?”, Elias vastasi.

”Jaa-a. Toivottavasti ei kovin kauas, sillä täällä on helppo eksyä. Varsinkin näin sateisella kelillä”, Tommi sanoi.

”Niin. Eihän täällä edes näe kunnolla eteensä. Mutta, mitä jos Vanessa onkin jo palannut leiriin?”, Elias kysyi.

”No onhan se mahdollista. Pitäisikö jommankumman mennä katsomaan?”, Tommi ehdotti.

”Ei siitä haittaakaan olisi. Turhaanhan me täällä juoksennellaan jos Vanessa on jo leirissä”, Elias vastasi.

”Niin. Mä jaksan kyllä juosta vielä, joten mene sä vaan sinne leiriin katsomaan. Jos se ei ole siellä, niin lähde vaikka etsimään vielä” Tommi sanoi.

”Kyllä se mulle käy”, Elias vastasi ja lähti ripeästi polkua pitkin takaisin leiriä kohti.

Tommi huokaisi, ravisteli vettä hiuksistaan ja lähti jatkamaan etsintöjä edelleen juosten ja huhuillen Vanessaa. Tommin mieltä painoi ajatus siitä, että Vanessa voisi olla jopa vaarassa. Olihan metsissä suuria rotkoja ja kivikoita, joihin voisi kompastua.

Samaan aikaan Vanessa pyristeli viimeisillä voimillaan pintaa kohti. Vanessan lihakset olivat jo niin kohmeessa, että pieninkin liike vaati suuria ponnisteluja. Kerättyään viimeisetkin voimansa, hän pääsi juuri ja juuri pinnalle vetääkseen keuhkonsa täyteen ilmaa. Pinnalla hän huomasi kauempana metsässä liikettä ja alkoi huutaa apua. Vanessa huomasi väsyneen ja heikon äänensä hukkuvan sateen alle, mutta hahmo tuntui silti kuulevan. Tyttö luuli tunnistavansa hahmon Tommiksi ennen uppoamistaan, mutta ei voinut olla varma.

Tommi oli kuullut aivan kuin avunhuudon pieneltä aukiolta ja ryntäsikin sinne niin kovaa, kuin jaloistaan pääsi. Päästyään aukiolla olevan lammen lähettyville Tommi oli varma, että oli nähnyt Vanessan lammessa. Tommi kiiruhti aivan lammen rannalle ja etsi katseellaan Vanessaa. Vesi oli aivan sysimustaa, eikä Vanessaa näkynyt missään.

Tommi veti syvään henkeä ja hyppäsi lampeen yrittäen löytää Vanessan. Vesi oli kuitenkin syvempää kuin Tommi oli kuvitellut, eikä Vanessaa löytynyt ainakaan pinnan lähettyviltä. Tommi veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja sukelsi etsimään tyttöä. Vuosien sukellusharrastuksesta oli nyt hyötyä ja vain muutaman sukelluksen jälkeen, Tommi löysikin Vanessan käden. Hän tarttui siihen tiukasti ja ponkaisi nopeasti pintaan. Tommi kiskoi Vanessankin perässään pintaan, mutta tyttö ei vironnut.

Tommi raahasi Vanessan maalle, kauas rannasta ja pian tyttö alkoikin yskiä vettä keuhkoistaan. Tommi oli helpottunut, kun Vanessa heräsikin. Vanessa vapisi kylmästä ja hänen huulensa sinersivät, niinpä Tommi istuutui paremmin Vanessan viereen ja halasi tytön kylmää kehoa lämmittääkseen tätä.

”Onneksi olet kunnossa”, Tommi kuiskasi hiljaa Vanessan korvaan.

Vanessa nyökkäsi pienesti ja inahti hiljaa yrittäen hymyillä. Tommi vain painoi Vanessan entistä lujempaa itseään vasten. Samalla hän mietti, pitäisikö muille leirissä ilmoittaa Vanessan löytyneen. Tommi kaivoi kännykkänsä housujensa taskusta ilmoittaakseen muille, mutta kännykkä oli kastunut niin pahasti, ettei se enää toiminut. Tommi huokaisi ja vilkaisi Vanessaa.

”Vanessa, kuule… Mä en tiedä onko tää ihan hyvä hetki kertoa, mutta…”, Tommi aloitti hetken päästä takellellen. Hän ei ollut ollenkaan huomannut olevansa itsekin niin kylmissään.

Vanessa käänsi katseensa Tommiin ja naurahti hiljaa huomatessaan kuinka pojallakin oli kylmä. Tommikin naurahti, mutta jatkoi sitten: ”Vanessa, mä… Mä taidan rakastaa sua”.

Vanessan hymy hyytyi ja hän katsoi ihmeissään Tommia. Tommi ehti jo pelästyä, mutta pian Vanessa kuitenkin hymyili iloisena takaisin ja käpertyi lähemmäs Tommia.

”No, jutellaan myöhemmin lisää. Nyt… Nyt meidän pitäisi päästä takaisin leiriin lämmittelemään”, Tommi hymähti ja nousi Vanessaa tukien seisomaan. Vanessa oli vieläkin niin kylmissään, ettei kävelystä oikein tullut mitään, mutta Tommi auttoi tyttöä pysymään pystyssä leiriin asti.