Kylmyys ja pimeys ympäröivät Vanessan, kun tämä upposi vain syvemmälle ja syvemmälle. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, ettei Vanessa vielä tajunnutkaan mitä oli tapahtunut. Pian ajatus iskeytyi Vanessan mieleen ja pieni paniikki alkoi hiipiä ajatuksiin. Vanessa ei ollut koskaan oppinut uimaan. Tyttö kiristi otettaan sormuksesta ja yritti haparoida jostain tukea, mutta ympärillä ei ollut muuta kuin tyhjyyttä ja Vanessa vajosi vain syvemmälle. Paniikin vallatessa jokaisen jäsenen Vanessa kehosta, hän mietti miten syvä lampi mahtoikaan olla. Se tuntui loputtomalta.

Samaan aikaan, pojat olivat istuskelemassa nuotiolla ja miettivät missä Vanessa mahtoikaan viipyä. Tytöllä oli kestänyt jo monta tuntia, eikä hänestä kuulunut vieläkään mitään.

”Missähän se Vanessa viipyy?”, Elias huokaisi.

”Jaa-a. Ehkä sillä kestää, jos se ei vaikka löytäny sitä lammikkoa tai mitä se nyt ylipäätään lähti etsimään”, Roni huomautti poissa olevana.

”Niin, mutta eiköhän Vanessa olisi jo takaisin tullut, vaikkei olisikaan löytänyt mitään”, Tommi huomautti hieman huolestuneena ja toivoen, ettei Vanessalla olisi hätää.

”Luultavasti olisi. Pitäisiköhän lähteä etsimään sitä?”, Elias kysyi.

”Hmm… Ei siitä varmaan haittaakaan olisi ja täällä alkaa olla tylsää”, Tommi vastasi.

Niinpä pojat keräsivät pikaisesti tavarat kasaan ja jakautuivat jokainen eri suuntiin. Roni lähti takaisin luolalle päin, tai ainakin sinne missä muisteli sen sijaitsevan. Huhuiltuaan aikansa ja koluttuaan jokaisen nurkan, hän päätti lähteä takaisin leiriä kohti. Ei Vanessa varmaan ollut lähelläkään luolaa, vaan luultavammin hän oli lähtenyt toiseen suuntaan, ainakin niin Roni ajatteli.

Eliaskin rämpi metsässä huudellen Vanessan nimeä ja tähyillen tarkkaavaisesti ympärilleen. Elias kuunteli tarkasti, josko jostain kuuluisi Vanessan ääniä, mutta turhaan. Samalla hän tarkkaili, jos jossain näkyisi lampi tai joki, sillä sitähän Vanessa oli lähtenyt etsimään. Elias ei kuitenkaan nähnyt merkkiäkään lammista tai joista saati sitten Vanessasta. Hän alkoi olla jo lähellä luovuttamista, mutta eihän hän voinut hyvää ystäväänsä jättää metsään harhailemaan. Vanessa oli löydettävä ennen pimeää ja mitä pikemmin sen parempi.

”Miksi se tyttö ei voi kantaa kännykkää mukanaan?”, Elias tuskaili.

Myös Tommi oli kierrellyt aikansa metsässä ja huudellut Vanessaa, löytämättä mitään. Vanessaa ei näkynyt eikä kuulunut. Aivan kuin maa olisi niellyt hänet. Taivaalle oli kerääntynyt jo uhkaavan näköisiä pilviäkin ja muutama suuri pisara putosi maahan. Taas alkaisi sataa. Vaikka sataisi kaatamalla, Tommi ei luovuttaisi. Hänen oli pakko löytää Vanessa ja mieluummin hän rämpi metsässä varmistaakseen, että Vanessalla olisi kaikki hyvin, kuin istuisi nuotiolla pohdiskelemassa. Tommi jatkoi eteenpäin huudellen jälleen Vanessan nimeä, mutta tällä kertaa kovempaa, että tyttö varmasti kuulisi.

Vanessa sai räpiköityä itsensä pinnalle ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. Ehkä se oli luontainen vaisto tai päättäväisyys, joka sai tytön nousemaan pintaan. Vanessalla oli kylmä ja kylmä vesi vain pahensi asiaa entisestään. Hän yritti räpiköidä takaisin rantaan, mutta päästyään vain hieman lähemmän vesirajaa hän alkoi jälleen upota. Taas kerran paniikki levisi Vanessan kehoon ja tyttö yritti kauhoa vettä pysyäkseen pinnalla, mutta turhaan. Kylmä vesi peitti pian Vanessan pään ja ympärillä näkyi pelkkää mustaa...