Aamuinen aurinko nousi hiljalleen puiden takaa. Sade oli loppunut yön aikana ja ilmassa leijaili vielä hieman sumua. Kaste pisarat helmeilivät nurmella ja maa oli vielä märkä sateen jäljiltä. Metsässä ei kuulu ääntäkään. Edes eläimet eivät rapistele puiden juurakoissa.
Vähitellen ystävykset alkavat heräillä ja kokoontuvat vähitellen tumman nuotiopaikan ympärille syömään aamupalaa ja keksimään tekemistä päivälle.
”Koska yöllä satoi, täällä on aika märkää”, Vanessa aloitti.
”Ei kai, Sherlock”, Sara tiuskaisi huonosti nukutun yön jäljiltä ärtyneenä.
”Tarkoitin vain, että pitää keksiä jotakin sellaista tekemistä, ettemme kastu aivan läpikotaisin”, Vanessa jatkoi välittämättä sen enempää Saran huomautuksesta.
”Onko ideoita?”, Elias kysyi.
”Ajattelin tutkimusretkeä”, Vanessa vastasi, kun muut eivät pihahtaneetkaan, ”Eikö olisikin hienoa tutkia tuo suuri ja hiljainen metsä?”
”Hyvä idea! Minä ainakin tulen mukaan”, Tommi innostui.
”No, eipä meillä ole parempaakaan tekemistä”, muut mumisivat. Sara kuitenkin oli hieman ajatusta vastaan.
”Mitä hienoa pimeässä metsässä muka on? Siellähän on vain oksia ja sen sellaista”, hän valitti.
”Ei sitä koskaan tiedä. Mitä, jos löydämme vaikka aarteen?”, Vanessa selitti.
”Pikkulasten hölynpölyä”, Sara jankkasi, mutta suostui pitkän taivuttelun jälkeen lähteä mukaan.
Vanessa innostui Saran myöntävästä vastauksesta ja lähti pikaisesti etsimään taskulamppuaan. Parin minuutin kuluttua, Vanessa palasikin muiden luo muutaman taskulampun kanssa.
”Montako taskulamppua sinulla on mukana?”, Tommi kysyi ihmetellen.
”Aina vähintään kaksi, mutta tänne otin mukaan varmuudeksi neljä. Eihän sitä koskaan tiedä onko lampusta patterit loppu”, Vanessa selitti.
Vanessa lähti johtamaan joukkoa suurella innolla ja kolusi pikaisesti jokaisen kolon ja onkalon, mitä vain löysi. Alle tunnin kuluttua, Sara alkoi valittaa tylsyydestä ja jalkojen kipeytymisestä. Metsässä ei ollut polkua, jota pitkin kävellä, joten ainoa keino edetä, oli rämpiä sammaleen ja kaatuneiden puiden seassa.
”Eikö me voitaisi jo palata takaisin?”, Sara marisi roikkuessaan joukon hännillä.
”Miksi ihmeessä? Täällähän on ihan mukavaa”, Tommi kysyi.
”Siis, eihän täällä edes ole mitään kiinnostavaa ja mä en ainakaan jaksa enää kävellä”, Sara valitti.
”Olisit ottanut paremmat kengät”, Vanessa huudahti vilkaisten Saran korollisia sandaaleja.
”No, ei kukaan sanonu, että me joudutaan rämpimään jossain kirotussa suossa!”, Sara tulistui ja pysähtyi.
Koko muukin joukko pysähtyi ja jäi odottamaan kiukuttelevaa Saraa. Kukaan ei jaksanut alkaa tapella Saran kanssa, joten oli parasta vain odottaa hetki.
”Kai nyt järkikin sanoo, että jos lähdetään metsään retkelle, ei otetta kaikkein hienoimpia kenkiä”, Vanessa huomautti hieman ärtyneenä hetken kuluttua, kun Sara ei aikonutkaan liikkua.
”Mikä ihme sua nyt oikein vaivaa? Et sä ennen ole ärsyyntynyt tällaisista asioista?”, Elias sanoi Saralle.
Sara ei vieläkään sanonut mitään. Tuhahti vain kimpaantuneena. Tommi vilkaisi Vanessaa, joka ei oikein tiennyt mitä tehdä.
”Okei. Jos Sara haluaa jäädä tähän, niin jääköön sitten. Tuolla kauempana on vähän suurempi luola ja minä ainakin menen sinne. Tutkimaanhan tänne tultiin, eikä tappelemaan”, Vanessa sanoi varmasti ja lähti marssimaan luolaa kohti.
Sara vilkaisi pikaisesti ystävänsä perään, mutta käänsi katseensa nopeasti pois. Tommi jäi katsomaan hetkeksi Vanessan perään ja lähti sitten itsekin luolalle. Roni, Elias ja Sara jäivät vielä seisoskelemaan hieman kauemmas luolasta. Pian Eliaskin lähti kiinnostavampaan seuraan, jättäen Ronin ja Saran kahdestaan.
”No, sano vaan asiasi”, Sara sanoi tasaisella äänellä.
Roni katsoi hetken hämillään tyttöä, mutta sai lopulta sanotuksi, ”Anteeksi”. Se oli pikemminkin kuiskaus, mutta Sara tuntui kuulevan sen.
”Tää on vähän hankala tilanne”, Sara huomautti edelleen tasaisella äänellä.
”Niinhän se on… Mun puolesta me voitais unohtaa koko juttu ja jatkaa niin kuin ennenkin”, Roni ehdotti.
Unohtaa. Sitä Sara oli yrittänyt, mutta se ei ollut niin helppoa. Sara olisi halunnut vain antaa anteeksi ja pyytää hieman lisää mietintä aikaa, mutta toisaalta sanoa vain suoraan.
”Mä… Mä en pysty Roni. Sä herätit sellaisia tunteita, joita mä en vielä itsekään tajua, mutta sun täytyy ymmärtää yksi ainoa asia”, Sara selitti.
”Mikä asia”
”Mä seurustelen Samin kanssa. Mä en voisi ikinä satuttaa sitä niin”, Sara kuiskasi ääni hieman väristen.
”Kyllä mä sen tiedän. Mun vaan oli pakko kertoa”, Roni selitti.
Yhtäkkiä Tommin iloinen huudahdus rikkoi hetken ja hän juoksikin muut perässään takaisin Ronin ja Saran luokse.
”Katsokaa mitä kaikkea sieltä löytyi. Jotain koruja ja muuta pientä sälää”, Tommi selitti innoissaan.
Vanessakin näytti paria kultaista kaulakorua, jotka oli löytänyt luolan perältä. Luola olikin ollut syvempi, kuin ulkoa katsottuna näytti. Vanessa ojensi korut Eliakselle ja juoksi innoissaan takaisin luolaan, kuin pikkulapsi. Tommi teki samoin ja ryntäsi Vanessan perään.
Ei mennyt kauaakaan, kun Vanessa palasi Tommi perässään ja toi näytille kolme rinkulaa.
”Mitä ne ovat?”, Sara kysyi nyrpistäen nenäänsä hieman.
”Luulisin, että sormuksia. Katso tämä taitaa olla kultaa ja tämä pronssia, mutta kolmannesta en ole ihan varma. Se voisi olla mitä tahansa harmaata metallia, mutta epäilisin sitä hopeiseksi”, Vanessa selitti.
torstai, 14. kesäkuu 2012
Kommentit