Sade ropisi telttoja vasten ja valui niiden seinämiä pitkin alas aina maahan saakka. Puiden oksat taipuilivat tuulen voimasta ja sade piiskasi maasta törröttäviä kasveja. Synkkä pilvinen taivas velloi metsän yllä tukahduttaen viimeisetkin auringon säteet, jotka välähtelivät kaukana taivaan rannassa. Päivä alkoi väistyä yön tieltä, mutta sade ei hellittänyt.

Ystävykset alkoivat olla jo väsyneitä, mutta eivät halunneet vielä mennä nukkumaan. Päivä oli kulunut hitaasti osan pelaillessa jotakin sillä välin kun toiset lukivat. Vanessa oli voittanut Tommin varmasti kymmeniä kertoja korttipeleissä ja alkoi nyt jo hieman tylsistyä ainaiseen voittamiseensa.

”Taidan mennä jo nukkumaan. Sataakohan siellä vielä paljon?”, Vanessa kysäisi haukotellen suuresti.

”Hmm… Kyllä siellä taitaa sataa, mutta etköhän sinä selviä kuivana telttaasi”, Tommi totesi.

”Niinpä kai. No, öitä sitten vaan”, Vanessa huudahti pirteämmällä äänellä kuin olisi osannut odottaa, ”Palautan paitasi varmaan huomenna”

”Joo, voit pitää sitä niin kauan kuin haluat”, Tommi vastasi Vanessan kääntyneelle selälle.

Vanessa avasi teltan vetoketjun näppärästi ja syöksyi sateeseen. Hän juoksi pikaisesti teltalleen ja avasi oman telttansa vetoketjun lähes yhtä näppärästi. Sisälle päästyään hän vilkaisi paitaansa, tai siis Tommin paitaa, todeten sen tarpeeksi kuivaksi yötä varten. Vanessa kaivoi laukustaan päiväkirjansa, jota kantoi aina mukanaan ja alkoi rustata päivän tapahtumia muistiin.

”Rakas Päiväkirja… Meillä oli tänään todella hauskaa Tommin kanssa, vaikka satoikin koko päivän. Oli hieman outoa vaihtaa vaatteita Tommin kanssa samassa tilassa sateen jälkeen, mutta onneksi häneen voi luottaa, enkä usko hänen edes vilkaisseen minuun päin…”, Vanessa aloitti.

Samaan aikaan toisaalla, oli Sara jo melkein saanut luettua kirjansa. Kirja vei ajatukset pois Ronista, ainakin suurimmaksi osaksi. Sara haukotteli ja laski kirjan sivuun. Ehtisihän huomennakin vielä lukea, sillä sade ei varmastikaan loppuisi vielä aamuun mennessä. Siitä Sara oli kiitollinen. Ei ainakaan tarvinnut nähdä Ronia.

Sara nousi hieman ja kaivoi vaaleanpunaisen kosketusnäyttö kännykkänsä laukkunsa taskusta. Hän vilkaisi, että akku riittäisi ja selasi luettelosta poikaystävänsä, Samin, puhelinnumeron. Täytyihän hänen rakkaalleen soittaa. Sara yritti soittaa Samille, siinä kuitenkaan onnistumatta.

”Tietenkään täällä jumalan selän takana ei ole kenttää. Voi että, kun on ihanaa”, Sara marmatti yksinään.

Sara yritti soittaa vielä pari kertaa, mutta ei edelleenkään saanut yhteyttä. Hän mutisi vielä jotain ja kaivautui makuupussinsa sisään, kuitenkaan vielä nukahtamatta.

Sillä välin, Roni ja Elias vielä valvoivat puiden Ronin ja Saran välejä.

”Sun täytyy vaan jutella Saran kanssa. Eiköhän se siitä”, Elias sanoi.

”Jutella? Mitä ihmettä mä sanoisin? En mä osaa puhua järkevästi sen lähellä”, Roni vastusti.

”No ei se nyt niin vaikeaa ole. Pyydät anteeksi ja selität että pidät hänestä todella”, Elias selitti.

”Ja senkö muka pitäisi auttaa?”, Roni kysyi epäuskoisena.

”Todellakin! Naiset tykkää kun niiden kanssa keskustelee”, Elias selitti tietäväisenä.

”Sähän sen tiedät. Et ole edes koskaan seurustellut”, Roni sanoin.

”Tiedän, tiedän. Luota nyt vaan”, Elias jankkasi.

”No okei. Mä puhun sen kanssa, mutta jos se ei auta…”, Roni sanoi.

”Niin?”, Elias kysyi.

”Mä kostan sulle”, Roni vastasi ja naurahti, ”Mutta nyt voitaisiin jo mennä nukkumaan”.

”Jep, niinhän me voitaisiin”, Elias vahvisti ja alkoi jo kaivaa tavaroitaan.

”Kävisikö jos nukkuisin täällä?”, Roni kysyi hetken päästä.

”Toki, hae vaan tavarasi”, Elias sanoi ystävällisesti ja Roni nyökkäsi.

Roni juoksi sateen poikki telttaansa, keräsi yöksi tarvitsemansa tavarat ja juoksi takaisin Eliaksen telttaa, jossa toinen jo odottelikin. Nopeasti pojat saivat ahtauduttua teltan lattialle nukkuma valmiiksi ja nukahtivatkin nopeasti.

Kun muut jo nukkuivat, oli Sara vielä hereillä. Hänellä oli nyt jo kova ikävä Samia, eikä hän voinut edes soittaa rakkaalleen. Samalla Roni tunki hänen ajatuksiinsa. Sara ei halunnut aloittaa minkäänlaista suhdetta Ronin kanssa, hänellä oli jo poikaystävä. Toisaalta Sara tunsi pientä ihastusta poikaa kohtaan, olihan tämä kertonut rohkeasti ja avoimesti tunteistaan. Voi, miten vaikeaa kaikki voikaan olla?