Aurinko pilkisti hattaraisen pilven takaa ja sen säteet loistivat kauniina taivasta vasten. Ilmassa leijaili metsäinen tuoksu ja pienet linnut laulelivat päivän ensimmäisiä laulujaan. Ympärillä oli kymmenittäin korkeita tumman vihreitä kuusia ja mäntyjä, joiden oksat loivat varjoja maahan. Maa oli kostea ja sammalten peitossa. Vaikka aurinko hieman paistoikin, oli metsässä hämärä. Tunnelma oli rauhallinen ja maisema lähes taivaallisen kaunis. Kuin pelkkää mielikuvitusta.

”Tulkaa jo”, Vanessa huusi perässään laahustaville ystävilleen, ”Ei meillä oo koko päivää aikaa”

”Joo joo, kyllä me tullaan”, Tommi vastasi.

”Joo, kaikki ei vaan oo yhtä pirteitä aamulla viiden aikaan kuin sä Vanessa”, Sarakin puuttui keskusteluun.

”No tehän tätä retkeä olette suunnitelleet ja päätitte, että lähdetään aikaisin”, Vanessa huudahti takaisin.

”Niin, mutta sun idea oli lähteä viideltä. Ei kukaan jaksa herätä kesälomalla viideltä”, Sara huomautti ja siirsi vaalean hiussuortuvat korvansa taakse.

”Okei, oli ehkä vähän huono idea herätä näin aikaisin, mutta tehty mikä tehty”, Vanessa myönsi.

”Mitä jos arvon neidit lopettaisivat riitelyn ja keskittyisivät etsimään jonkinlaista aukiota, jonne voisimme leiriytyä?”, Tommin ja Saran perässä laahustava Roni ehdotti.

Vanessa ja Sara naurahtivat tylsistyneinä, mutta jatkoivat kuitenkin matkaa keskustellen loppukesän suunnitelmistaan. Tommi katsoi tyttöjen perään ja naurahti. Miten tytöt jaksoivatkin juoruilla samoista asioista satoja kertoja? Tommi ja Roni jäivät odottamaan hieman jälkeen jäänyttä Eliasta, joka pääsikin pian poikien luo.

”Tapahtuiko jotain ihmeellistä?”, Elias kysyi päästyään ystäviensä lähettyville.

”No, tytöillä oli vähän kinaa, mutta se siitä”, Roni vastasi, ”Juostaanko ne kiinni ennen kuin ne ehtivät eksyä?”

”Mikä ettei?”, Tommi sanoi ja pinkaisi tyttöjen perään.

Roni ja Elias jäivät hetkeksi hämmentyneinä katsomaan Tommin perään, mutta lähtivät viimein kovaa vauhtia muiden perään. Pojat hyppelivät oksien ja juurakkojen yli varoen kaatumista, mutta silti joku onnistui välillä kompastelemaan. Lopulta he saavuttivat tytöt, jotka olivat jääneet odottelemaan eräälle aukiolle. Aukio ei ollut kovin suuri, mutta se oli sitäkin kauniimpi. Suuret puut olivat ympäröineet pienen aukion ja saaneet sen näyttämään somalta pihalta.

”Viimeinkin te tulitte. Me alettiin jo huolestua, kun teitä ei näkyny missään”, Sara sanoi poikien saapuessa.

”Elias jäi hidastelemaan, nii päätettiin odottaa sitä”, Roni vastasi siirtäen hitauden syyt pois omilta harteiltaan.

”Ihan sama”, Vanessa vastasi välinpitämättömästi, ”Muuten, eikö tää olisi hyvä paikka pystyttää teltat?”

Pojat katsahtivat hieman ympärilleen ja myöntyivät pian Vanessan ehdotukseen. Hieman siivoiltuaan aukiota risuista ja kävyistä, alkoivat nuoret pystytellä telttojaan. Teltat pystytettiin aukion keskelle rinkiin, kuitenkin jättäen nuotiolle hyvä paikka telttojen keskelle. Tyttöjen teltat olivat tietysti vierekkäin ja melkein kiinni toisissaan, kun taas pojat pystyttivät telttansa pienten välimatkojen päähän toisistaan.